Toistaiseksi olen kiihkeästi palvonut pokeriteorian etuja ja tiukkojen tutkimusten tuloksia. Mutta minun on myös korostettava, etten usko teorian olevan kaikkivoipa. Jotkut pelaajat, erityisesti ne, jotka ovat synnynnäisiä matemaatikkoja, katsovat pokeria ruusunpunaisten lasien läpi. Heille pokeri näyttää vain matemaattiselta konstruktioilta, tehtävältä, jolla on määritelty ratkaisu. Tällaiset ihmiset kuvittelevat, että lukittautumalla 20 vuodeksi huoneeseen laskimen kanssa he voisivat kehittää pelinsä niin, että voittaisivat maailman parhaan pelaajan.
Nämä pelaajat ovat vakuuttuneita, että pokeri koostuu vain strategioista. Ikään kuin sinulla olisi kortti, jossa kerrotaan, kuinka tulla voittamattomaksi. Tietenkään pokeri ei toimi näin. Se täytyy oppia, kaikki opittu tieto täytyy imeytyä luihin asti. Mielesi täytyy muodostaa oikea neuroassosiaatioiden verkosto, ja tämän voi saavuttaa pelaamalla satoja tuhansia käsiä. Sinun ei tarvitse suunnitella kaikkia strategioita tai olla matematiikan pakkomielteinen. Tunsin monia pelaajia, jotka olivat matemaattisesti minua taitavampia, mutta eivät pystyneet pysymään 1$/2$ blindien pelissä.
Muista vaikea pokerikäsi, jonka joskus pelasit. Voit uskoa, että on olemassa jokin tapa voittaa tämä käsi ja löytää “oikea vastaus”, ikään kuin olisit tiedemies, joka katsoo laboratoriota hiirtä sen labyrintissa. Voit uskoa, että teoria näyttää sinulle vastauksen. Mutta miksi uskot siihen? Haluat nähdä sen tiedemiehen näkökulmasta. Mutta todellisuudessa olet itse hiiri labyrintissa. Etkä koskaan tule olemaan tiedemies. Olet jumissa, eikä ole mitään keinoa paeta siitä. Sinulla ei ole pääsyä täydelliseen teoriaan, etkä tiedä, miksi teoriasi on epätäydellinen. Ja voi olla, että kaikki mitä tiedät, ei koskaan johda sinua optimaaliseen ratkaisuun. Jossain mielesi osassa voit uskoa, että pokeri on kaunis, oikeudenmukainen, matemaattisesti virheetön peli. Mutta sinä olet se, joka opettelee pokeria, olet se hiiri, joka etsii ulospääsyä labyrintista. Mieli ei aina pelasta sinua.
Haseeb Qureshi
